lauantaina, marraskuuta 30, 2013

erikoinen viikko 48


M: Oon tällä viiikolla jotenki ollut aistit avoinna, olen huomannut kaikkea erikoista..
Maanantaina löydettiin Zaidan kanssa ratikasta punainen kassi jonka sisällä oli pussukka johon oli liimattu lappu "EAT ME" Pussukan sisällä oli ihanan näköisiä suklaakeksejä. Joku oli hyvää hyvyyttääm halunnut levittää hyvää mieltä ja mun kohdalla ainakin onnistui. Toivottavasti monet muutenkin huomasivat pussukan, sillä keksi oli ihanaa.
IMG_6457
Tiistaina junassa nauroin tuntemattoman lapsen kanssa junan äänille.
Keskiviikko päivän aikana kolme tuntematonta vanhaa pappaa tuli juttelemaan. Yksi heistä pyysi minulta suukkoa..
IMG_6449
Torstaina odottelin jääkylmissäni ratikkaa ulkona ja viereeni istui sokea nainen. Nainen hyräili melodiaa ja heilutteli jalkojaan jotka eivät yltäneet maahan. En tiedä miksi siitäkin tuli hyvä mieli.
Jonain päivänä huomasin myös, miten Pasilan konepajojen vieressä oleva eräs kerrostalo näyttää aivan Edam juustolta.

torstaina, marraskuuta 28, 2013

kristallien alla.

IMG_9209 IMG_9305 IMG_9321 IMG_9219 IMG_9344 IMG_9269 IMG_9282 IMG_9350 IMG_9339

L: Olimme tiistaina kristallien alla. Minä ja Meri. Me sokaistuimme valosta. Rakastuin Merin hiuksiin. Ei sen enempää.

maanantaina, marraskuuta 25, 2013

vietimme sen kaupungin valoissa.

IMG_9150 IMG_9122 IMG_9129 IMG_9158 IMG_9111 IMG_9148 IMG_9147 IMG_9130 IMG_9160 IMG_9141 IMG_9116 IMG_9172 IMG_9181

L: Heissan. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon ja vaikka mistä. Tänään oli onnellinen päivä. Vietimme sen Eevan kanssa kaupungin valoissa. Oli kylmää, mutta rakastuin kuviin. Rakastuin tunnelmaan. Ihmiset katsoivat meitä, mutta se ei haitannut minua. Joskus se olisi voinut, mutta ei enään. Kaikki jouluinen musiikki sai minut pyörryksiin. Ensisunnuntaina on jo joulukuu. En voi käsittää sitä. On myös paljon pieniä asioita, jotka saivat minut tänään onnelliseksi. Kaatuilevat vanhukset junassa, jotka nauroivat itselleen ja ottivat tukea minusta noustakseen. Tyttö, joka lauloi kaupassa joululaulun tahtiin, niinkuin mekin. Me vain lauloimme.

sunnuntaina, marraskuuta 24, 2013

autumn & winter wanties

haluuuun
1.H&M/2.H&M/3.Gina Tricot/4.H&M/5.&6.Monki/7.Gina Tricot/8.H&M/9.H&M/10.H&M

L: Päätin väsätä tälläisen kollaasin, jossa on kymmenen asiaa, jotka lämmittäisi mun sydäntä tällä hetkellä. Huomenna käyn Helsingissä koeviikon lukupäivän (vapaapäivän) kunniaksi ja yritän löytää joitakin juttuja, joita esiintyy kollaasissa. Voisin kotiuttaa noi kaikki, mutta elämä on ja ei ole rahaa haha.

 Ainiin, olen selaillut paljon muita blogeja, jotka ovat kertoneet kuvien kera, että valkoinen lumipeite on peittänyt maan ja on kaunista. Oon niin kyllästynyt tähän harmauteen ja toivoisin, että talvi tulisi tännekin etelään. Nyyh.

lauantaina, marraskuuta 23, 2013

ihana lauantai.

IMG_9003 IMG_9011 IMG_9026 IMG_9044 IMG_9078 IMG_9051 IMG_9060 IMG_9075 IMG_9086

L: Tänään olen viettänyt varsinaista kotipäivää ja olen vain rentoutunut. Kuten kuvista huomaa olen pyrkinyt jouluiseen tunnelmaan pipareilla ja joulutortuilla, polttanut paljon kynttilöitä, ihastellut ensilunta ikkunasta, halinut Sokrua, lukenut historiaa ja yrittänyt pitää huolta uudesta kasvistani. Olen kastellut sitä, jutellut sille, sillä se kuulemma auttaa johonkin, miettinyt nimeä ja päätynyt nimeämään sen "Kasviksi". Olen myös nauttinut sen hiljaisesta seurasta ennen kuin Kasvi kuolee, sillä epäilen, että pystyn pitämään sen hengissä. Saa nähdä.

tuusulanjärven rannalla

IMG_6422 IMG_6430 IMG_6437 IMG_6433
M: Käytiin Halosenniemessä, eli Pekka Halosen entisessä kodissa. Käytiin siellä tosi usein perheen kanssa kun olin pieni. Nyt käytiin yhdessä monen vuoden jälkeen ja oli hienoa huomata miten itse oli kasvanut. Lapsuudesta tutut maisemat ja taulut näyttäytyivät aivan eritavoin. Maisemat näyttivät erityisen kauniilta ja Pekka Halosen teoksissa osasin kiinnittää asioita eri asioihin kuin ennen.
Yöllä oli satanut pieni kerros lunta ja ilma oli ihanan raikasta ja kirpeää. Oli myös kiva muistella kuvissa näkyvää järveä, jossa talvisin aina hiihdettiin ja luisteltiin ja kesäisin uitiin. Onneksi ne perinteet ainaki säilyvät.
 Mukava reissu perheen kesken, jonka kanssa ei enää ehdi viettää niin paljon aikaa.

torstaina, marraskuuta 14, 2013

valot heijastuvat.

IMG_8434 IMG_8672 IMG_8545 IMG_8629 IMG_8760 IMG_8690 IMG_8460 IMG_8384 IMG_8344

L: Viimein olen huomannut millainen maailma on öisin. Olen nähnyt niin paljon onnellisuutta pimeässä, että voisin kyynelehtiä. Ihastelen usein kaupungin valoja. En ole nähnyt kauniinpaa, kuin ne. Valot heijastuvat ja saavat minut maailman onnellisimmaksi. Jotkut eivät ymmärrä, mutta ne, jotka ymmärtävät ovat tärkeimpiä. Olen löytänyt takaisin sen, mitä kaipasin niin kovasti.

keskiviikkona, marraskuuta 13, 2013

13.11

IMG_6359 IMG_6367IMG_6360
IMG_5512
M: Auringonnousu matkalla kouluun ja auringonlasku matkalla kotiin.
 Yhtenä aamuna kaikki kerääntyivät ikkunan äärelle nenä kiinni lasissa ja toisilla kännykkä kuvaamassa. Aurinko nousi talojen takaa. Tuijotin sitä niin kauan, että näin hetken joka paikassa pieniä aurinkoja, valoharhoja.
Tällasta tää elämä tulee sit oleen pari seuraavaa kuukautta, kunnon vamppyyrin elämää. Valon aikaan ollaan seinien sisässä, ja vasta kun pimenee astutaan ulos.